Dynasty informationsservice Sökning RSS Grankulla stad

RSS-länk

Mötesärende:
https://kauniainen10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://kauniainen10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Protokoll 02.11.2021/Paragraf 44

Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format


Kuulutusten julkaiseminen aluevaaleissa

 

KVAAL 02.11.2021 § 44  

 

731/00.00.00.00/2021  

 

Lisätiedot:

kaupunginlakimies Lena Filipsson-Korento, puh. 050 354 0121

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Keskusvaalilautakunnan on vaalilain 49 §:n ja oikeusministeriön ohjeistuksen mukaan hyvissä ajoin ennen vaaleja tiedotettava kunnan alueella olevista yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja äänestysajoista niissä sekä vaalipäivästä ja äänestysalueiden äänestyspaikoista sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi. Keskusvaalilautakunta voi lisäksi harkintansa mukaan kuuluttaa kotiäänestyksen järjestämisestä ja siihen ilmoittautumisesta sekä muista vaalien toimittamiseen liittyvistä asioista.

 

Kaupunki on perinteisesti käyttänyt Kaunis Grani-lehteä kuulutusten julkaisemisessa. Tammikuun numero ilmestyy vasta 19.1.2022, joten kuulutus on julkaistava joulukuun numerossa, jonka ilmestymispäivä on 15.12.2021. Aineiston jättöpäivä on 14 päivää aiemmin (2.12.2021).

 

Ehdotukset kuulutuksiin (suomen- ja ruotsinkielisinä) ovat liitteinä.

 

Kuulutusten muoto ja sisältö perustuvat aikaisempina vuosina julkaistuihin kuulutuksiin. Koska kuulutusten sisältöön voi vielä vaikuttaa oikeusministeriön antama ohjeistus, ehdotetaan, että keskusvaalilautakunnan sihteeri valtuutetaan tekemään mahdolliset tarvittavat muutokset kuulutuksiin. Kuulutus laitetaan myös nähtäväksi kaupungin ilmoitustaululle sekä kaupungin kotisivuille osoitteessa https://www.kauniainen.fi/kuulutukset.

 

Laitosäänestyksistä tiedotetaan erikseen kuulutuksilla laitoksissa.

 

Kaupunginlakimies Lena Filipsson-Korento:

 

Keskusvaalilautakunta hyväksyy liitteenä olevan kuulutuksen julkaistavaksi edellä mainitun mukaisesti ja valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin tekemään kuulutuksiin teknisluontoisia korjauksia.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Liitteet:

Kuulutukset

 

Jakelu:

Ilmoitustaulut

Kaunis Grani

 


Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format