Dynasty informationsservice Sökning RSS Grankulla stad

RSS-länk

Mötesärende:
https://kauniainen10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://kauniainen10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Protokoll 08.11.2021/Paragraf 242

Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format


Liikuntapalveluiden tarveselvitykset talousarviovuodelle 2022 - lisäysehdotukset investointitalouteen

 

KUVA 07.10.2021 § 15 

 

 

 

Lisätiedot:

liikuntapaikkapäällikkö Tero Kuivalainen, puh. 050 380 7687

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

  1. Liikuntapaikkojen ulkovalaistuksen uusiminen

 

Tarveselvityksen taustalla on mm. Kauniaisten kaupungin ulkovalaistuksen uusimisohjelma 2016-2026 sekä tarve nykyisen käytössä olevan järjestelmän ajan tasalle saattaminen. Nyt käytössä oleva tekniikka vaatii päivitystä ja kaupungin liikuntapaikkojen valaistusperiaatteita tuleekin tarkastella uusimisohjelman, tarveselvityksen sekä kestävän kehityksen pohjalta. Myös Kauniaista ohjaa EU-tasolla säädetyt tavoitteet kasvihuonepäästöjen vähentämisestä sekä energiatehokkuusdirektiivi, jolla tavoitellaan sähkön kulutuksen leikkausta. Ohjaavana tekijänä ovat mm. kiristyneet energiatehokkuusvaatimukset mutta myös LED-valaisinten lähes ylivertaiset ominaisuudet nyt katuvalaistuksessa laajasti käytössä oleviin monimetalli- ja suurpainenatriumlamppuihin verrattuna.

 

LED-valaisintekniikka tuottaa valoa merkittävästi paremmalla (energia-)hyötysuhteella ja ne ovat huomattavasti pidempi-ikäisiä käytössä. Siten lyhyelläkin tähtäimellä olisi käytetyn tekniikan vaihto LED-pohjaiseksi paitsi tärkeää, myös kustannustehokasta niin energiansäästön kuin huoltotarpeen näkökulmasta. Tekniikan ja valaisinkalusteiden kehittymisen myötä valaistuksen uusiminen tulee vuosi vuodelta tarpeellisemmaksi, mutta myös kannattavammaksi. Kauniaisten liikuntapaikoilla on suurimmilta osin käytössä vanhempaa perua olevia monimetalli- ja suurpainenatrium- lamppuja, joiden myyntiä- ja saatavuutta sekä käyttöä on jo rajattu EU-tasolla.

 

Kiireellisimmät kohteet ovat Smedsintien kenttä sekä liikuntapaikkojen pysäköintipaikat.

 

Hinta-arvio: 23 500 € (alv 0 %)

 

  1. Keskuskentän nurmikatsomon kunnostus

 

Kauniaisten keskusurheilukentällä järjestetään säännöllisesti erilaisia otteluita ja tapahtumia, mikä puolestaan vetää yleisöä. Yleisö viihtyy nurmikatsomolla, mutta käyttö on vähentynyt tämän heikon kunnon johdosta. Sääolosuhteet ovat muokanneet katsomoa vuosien saatossa, mikä puolestaan hankaloittaa sen ylläpitoa.

 

Katsomo on päässyt todella huonoon kuntoon ja sen käytön myötä myös turvallisuusriski kasvaa. Katsomo on porrastettu kreosootti-pölleillä 80-luvun puolessa välissä ja nämä ovat suurelta osin hyvinkin lahoja. Useampi irronnut pätkä on jo jouduttu viemään pois. Tukit murenevat jalkojen alle, minkä myötä esiin tulevat tukirautapiikit.

 

Kenttä on hankala ylläpitää, sillä päältäajettavalla ruohonleikkurilla ei pysty kääntymään päädyssä, jolloin takaisin on tultava peruuttaen. Tämän jälkeen reunat on vielä vedettävä siimaleikkurilla siistiksi. Kokonaisuutena siis hyvinkin aikaa vievä ylläpidettäväksi.

 

Hinta-arvio: 12 000 € (alv 0 %)

 

  1. Sähkön korotus pujottelurinteeseen

 

Pujottelurinteen lumetus tämän hetkisellä sähkön ja veden kapasiteetilla toimii vajavaisesti. Kaikkia lumettamiseen sopivia säitä ei pystytä hyödyntämään. Lumetuksen tehostamiseksi tarvitaan lisää sähköä. Tämä mahdollistaisi myös kaupungin viime keväänä hankkimien vesiputkien asentamisen ja käyttöönottamisen, mikä kasvattaisi huomattavasti lumetuksen kapasiteettia.

 

Pujottelurinteen sähkö- ja vesiputkisto on osiltaan alkuperäinen (rakennettu 1980-luvulla). Sen kunnosta ja kestävyydestä ei ole täyttä varmuutta. Vanhin putkistosta sijaitsee rinteen oikeassa laidassa. Putkiston kunnon lisäksi toimiva ja energiatehokas lumettaminen edellyttää sopivan määrän oikein sijoitettuja vesi- ja sähköpisteitä, mitä tämänhetkinen tilanne ei mahdollista.

 

Isoimmat puutteet tämän hetkisessä tilanteessa ovat:

 

  • Yläasema: sähköjen puuttuminen
  • Ala-asema: vesipisteen puuttuminen
  • Keskilinjan vesi- ja sähköpisteiden puuttuminen
  • Lumetuksen aikana joudutaan käyttämään useita jatkojohtoja, sekä yhdistämään vesiletkuja. Lumitykkien siirtely on työlästä ja aikaa vievää ja kaikki tämä aika on pois lumetuksesta.
  • Lumetus ei ole mahdollista toisen rinteen ollessa auki, koska jatkojohdot ja letkut pitää vetää avatun rinteen poikki toiseen rinteeseen.
  • Kaupunki on hankkinut viime keväänä uudet vesiputket, mutta näitä ei pysty käyttämään, ellei sähköä koroteta.

 

Uudet sähkö- ja vesilinjastot ratkaisevat edellä mainitut ongelmat. Lumetukselle tulisi oma 3x160A sähköliittymä, jolloin:

 

  • lumitykit voidaan sijoitella entistä parempiin asemiin ensilumetusta ajatellen,
  • jatkojohtoja ja letkuja ei enää tarvita,
  • ensilumetus tehostuu huomattavasti ja lumetus onnistuu myös toisen rinteen ollessa auki. Tämä mahdollistaisi rinteen aukeamisen normaalia aiemmin ja aukiolopäivien määrä olisi mahdollisuus kasvattaa entisestään. Tämä puolestaan tarkoittaa yhdistyksen tuloissa kasvua, mikä puolestaan tarkoittaa kaupungin taloudellisen taakan kevenemistä yhdistyksen tukijana,
  • uudistettu vesiputkisto palvelisi myös erittäin hyvin, jos Lippajärjen putkihanke toteutuisi.

 

GrIFK Alpine kustantaa vesiputken ja sähkölinjan kaivuutyöt ja sähkökaapit rinteeseen, mikäli Kauniaisten kaupunki sitoutuu liittymän muutostyöhön ja sähkökeskuksen uusimiseen.

 

Hinta-arvio: 13 500 € (alv 0 %)

 

  1. Pujottelurinteen alamäkiajo / Bikepark

 

Rinnekeskusta kehittämällä hyvin suunniteltu ja toteutettu kokonaisuus tuottaa hyvin toimivan ympärivuotisen kunnallisen liikuntakeskuksen. Laskettelukauden ulkopuolella rinteellä ei kuitenkaan ole muuta toimintaa, kuntoportaita lukuun ottamatta. Millään muulla pääkaupunkiseudun kaupungilla ei tule olemaan edellytyksiä tarjota mahdollisuutta harrastaa alppihiihtoa ja maastopyöräilyn alamäkiajoa.

 

Granibackenin sijainti on ainutlaatuinen Bikeparkille. Pyöräilymatkan päässä asuu valtava määrä potentiaalisia Bikepark- asiakkaita, lapsia ja aikuisia. Erona muihin keskuksiin on se, että rinteeseen pääsee helposti omalla pyörällä, jolloin pyöriä ei tarvitse pakata auton kyytiin ja ajaa itse keskukseen. Lajina hissipyöräily palvelee kuntalaisia hyvinkin laajalla ikähaarukalla, n. 5-80-vuotiaat.

 

Tarkoitus olisi saada rinnekeskuksen toiminnasta ympärivuotista ja tämä olisi mahdollista Bikeparkin rakentamisen myötä. GrIFK Alpine r.f ottaisi vastuun myös hissipyöräilytoiminnan pyörittämisestä ja kaupunki luovuttaisi pujottelurinteen käyttöoikeuden yhdistykselle koko vuodeksi. Ympärivuotisuuden etuja ovat mm.:

 

  • Kaupungin edunmukainen tahtotila on ratkaisun löytäminen, millä kaupungin ei tarvitsisi suurilla summilla vuodesta toiseen rahoittaa yhdistyksen toimintaa. Etelä-Suomen talvet ja lumitilanne vaihtelevat vuosittain. Huonolumisena talvena yhdistyksen taloudellinen riski pienenee hissipyöräilyn myötä kauden ulkopuolella saatujen lisätulojen johdosta ja näin ollen myös kaupungin taloudellinen taakka kevenee. Tämän lisäksi kahvilatoimintaa voisi muokata ja kehittää asiakastoiveiden mukaiseksi, sekä ylläpitää ympärivuotisesti, mikä toisi myös puolestaan lisätuloja.

 

  • Henkilökunnan palkkaaminen helpottuu. Työsopimukset voidaan laatia kokoaikaisiksi (12kk), jolloin henkilökuntaan ei tarvitse etsiä ns. kausityöntekijöitä. Osaavia hissivastaavia on erittäin vaikea löytää.

 

  • Rinnekeskuksen hissit on valmistettu käytettäväksi. Jos talvikausi kestää esim. 3 kk, hissit ovat 9 kk käyttämättä. Rakenteet voivat ruostua, kun vesi pääsee pyörästöihin, laakereihin ja muihin rakenteisiin.

 

Tarkoitus on rakentaa kaksi helppoa rataa rinteeseen, mikä palvelisi suurinta osaa lajista kiinnostuneita. Tämän lisäksi rinteen alapäähän rakennettaisiin rata minkä käyttöön ei tarvitse hissiä, jolloin rinteellä voisi ajaa aukioloaikojen ulkopuolellakin.

 

Alustava suunnitelman mukaan, Bikepark tulisi olemaan auki toukokuun puolesta välistä lokakuun alkuun. Viikossa yhteensä avoinna 22h/viikko.

 

Hinta-arvio: 23 750 € (alv 0 %)

 

  1. Konttisali keskusurheilukentälle

 

Kentän sijainti on ideaali muut liikuntapaikat huomioon ottaen ja tämä on yksi syy kentän suureen käyttöasteeseen. Liikuntapaikkojen keskittymästä huolimatta, alueella ei ole yleistä ulkokuntosalimahdollisuutta. Tämän hetkiset kaksi ulkokuntosalilaitetta kentällä eivät palvele kokonaisvaltaisesti liikkujien/urheilijoiden tarpeita.

 

Jotta keskusurheilukentän alue, mihin kuntosalilaitteet asennettiin, voisi palvella käyttäjiä kokonaisvaltaisesti, tulisi tarjontaa lisätä selkeästi monipuolisemmaksi. Tämä ratkaistaan hankkimalla konttisali. Kyseessä on 20" sivuovellinen merikontti, mikä sisältää kuntosalilaitteet. Kontin sisältö tullaan koostamaan laitteista, millä saadaan todella monipuolisesti ja kaikkia palvelevasti treenattua koko keho kaikkine lihasryhmineen.

 

Kontti avataan liikuntapaikanhoitajan toimesta aina aamuisin ja suljetaan iltavuoron päätyttyä. Keskusurheilukenttä on aidattu alue, mihin tulee kameravalvonta. Tämä ennaltaehkäisee mahdollisen konttiin kohdistuvan ilkivallan ja on myös yksi syy miksi konttisali olisi toimiva ratkaisu juuri keskusurheilukentällä.

 

Konttisalin voi maalauttaa/teipata juuri haluaman ilmeen mukaisesti, jolloin se sopisi alueelle myös esteettisestä näkökulmasta katsottuna.

 

Hinta-arvio: 16 000 € (alv 0 %)

 

  1. Palloiluhallin tulostaulun päivitys

 

Kauniaisten Palloiluhallissa järjestetään erilaisia tapahtumia ja otteluita ympäri vuoden. Palloiluhalli toimii paikallisen käsipallo- ja salibandyseuran kotikenttänä. Miesten ja naisten käsipallon edustusjoukkueet pelaavat korkeinta sarjatasoa SM-liigassa ja salibandyn miesten edustusjoukkue pelaa kolmanneksi ylintä sarjatasoa, Suomisarjaa. Seurojen puolelta on tullut pyyntö uusia ja päivittää tulostaulu sarjan vaatimusten mukaiseksi.

 

Nykyinen tulostaulu ei palvele käsipalloliiton edellyttämiä vaatimuksia. Tulostaulu näyttää jäähyajan joukkueen yhden pelaajan kohdalla, mutta ei useamman. Samanaikaisia jäähyjä voi olla kolme/joukkue.

 

Tulostaulun ohjausjärjestelmän painikkeiden toimivuudessa on ollut haasteita ja aina ne eivät ole toimineet halutulla tavalla. Tämä puolestaan saa aikaan turhaa hämmennystä ja häiritsee käyttäjän osalta nopeatempoisen pelin seuraamista.

 

Liittojen toimesta myös sääntöjä saatetaan päivittää ja nykyisessä tulostaulussa tämä on hankala/mahdoton toteuttaa, mikä on nähtävillä jo samanaikaisten jäähyjen kohdalla.

 

SM-Liigojen vaatimustasot kasvavat jatkuvasti ja jotta GrIFK voisi myös tulevaisuudessa järjestää liigaotteluita Kauniaisissa, on tekniikan kaikilta osin vastattava nykyisiä vaatimuksia.

 

Tarkoituksena hankkia pysyvä, pitkäaikainen ratkaisu mikä palvelisi kyseisiä lajeja vaadittavilla kriteereillä. LED-taulun johdosta urheilulajit eivät rajoittuisi vain kyseisiin lajeihin vaan sitä pystyttäisiin hyödyntämään myös mihin tahansa muuhun urheilulajiin tulevaisuutta silmällä pitäen.

 

LED-näyttö edistäisi myös seurojen sponsoreiden hankintaa/jatkuvuutta pelin aikaisen mainosten pyörittämisen ansiosta. Tämä puolestaan vahvistaisi paikallisten seurojen taloudellista tilaa ja sitä kautta laadukkaan seuratoiminnan pyörittämistä.

 

LED-näyttö tempaa myös yleisön erittäin hyvin mukaan sen mahdollistamien viihdytysvideoiden avulla. Jokainen joukkue voi tehdä myös esim. itsestään esittelyvideon ottelutapahtumien alkuun.

 

Näyttöä voisi hyödyntää myös muuhunkin kuin urheilukäyttöön, kuten erilaiset tapahtumat/juhlat.

 

Tällä hetkellä näyttö on erittäin huonossa paikassa ajatellen yleisöä. Kaikki eivät näe taulua halutulla tasolla ja tämän vuoksi se tulee siirtää. Optimaalinen paikka uudelle tulostaululle olisi keskellä kenttää, suoraan toimitsijapöydän yläpuolella. Valmentajien ja pelaajien on myös pystyttävä seuraamaan jatkuvasti tilannetta/pelikelloa, jolloin LED-näytöstä se ei sijaintinsa puolesta olisi mahdollista. Tämän vuoksi heille tulee omat pienet televisionäytöt vaihtopenkin yhteyteen.

 

Hinta-arvio: 21 290 € (alv 0 %)

 

Näiden lisäksi kaupungin liikuntapalvelut ehdottaa seuraavaa lisäystä vuoden 2022 talousarvion käyttötalouteen:

 

Uuden rinnekoneen hankinta pujottelurinteeseen

 

Nykyinen rinnekone on tulossa käyttöikänsä päähän, eli korjauskustannukset lisääntyvät ja suuremmat/kalliimmat kulutusosat alkavat hajota. Nykyinen korjauskustannus olisi hieman vajaat 40 000 €. Tätä ei ole kuitenkaan syytä korjata, sillä suurempia huoltotoimenpiteitä voi tulla vastaan hyvinkin pian. Kustannuksiltaan järkevin vaihtoehto on ottaa uusi kone tilalle. Toinen syy miksi vanhalla koneella ei kannata enää työskennellä, on sen pito-ominaisuudet rinteen jyrkissä kohdissa ja vajavainen teho. Huonon pito-ominaisuuden myötä riskitilanteet kasvavat ja näitä ollut jo muutama tapaus. Koneesta ei myöskään saa tarpeeksi tehoja irti mikä puolestaan pitkittää ja hankaloittaa selkeästi työntekoa.

 

Uuden koneen (PistenBully 100) hankintahinta on 185 000 € (Alv 0%). Annamme vaihdossa vanhan koneemme ja saamme hyvitystä tästä 50 000 €.

 

Suotuisampi vaihtoehto on leasing-hankinta:

 

 

Hankintahinta

185 000 € (Alv. 0%)

 

Vuokra-aika

60 kk

 

1. vuokra

50 000 € Alv. 0% (hyvityshinta vanhasta)

 

Vuokraväli

1 kk

 

Vuokrasidonnaisuus

Kiinteäkorkoinen

 

Jäännösarvo

25 %, vuokraaja vastaa jäännösarvosta

 

Muut vuokrat / kk

1 596,81 € (Alv. 0%)

 

Leasing edut:

 

  • Säännöllinen, vuosittainen rahantarve tiedossa.
  • Vuokra-ajan, eli viiden vuoden jälkeen samaa luokkaa olevat vuosikustannukset jatkuvat.
  • Saadaan jatkuvuutta koneen vaihtamiseen, esim. viiden vuoden välein. Tämä vaihtoväli puolestaan takaa sen, ettei kalliita kulutusosia tarvitse vaihtaa, kuten telat, nauhat ja jyrsinrumpu, jolloin korjauskustannukset pysyvät minimissä.
  • Koneen ominaisuudet muuttuvat jatkuvasti vuosien saatossa ja tämä takaisi sen, että käytössä olisi päivityksen myötä käyttäjäystävällisin sekä ympäristöystävällisin vaihtoehto. Tämä olisi puolestaan linjassa Kauniaisten hiilineutraalisuuteen tähtäävän päästövähennysohjelman kanssa.

 

Lisärahoituksen tarve käyttötalouteen: 12 x 1 596,81 = 19 161,72 € (alv 0 %)

 

Tarveselvitykset ovat liitteenä. Kessu Oy:n tekemä tarjous rinnekoneesta on oheismateriaalina (vain valiokunnan jäsenille).

 

Sivistystoimenjohtaja Mikael Flemmich:

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikavaliokunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että valtuusto myöntää edellä mainitulle liikuntapalvelujen investoinneille investointirahaa vuoden 2022 talousarvioon sekä lisää 20 000 euroa rinnekoneen leasing-hankintaan käyttötalouteen vuodelle 2022.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Liitteet:

Tarveselvitys: Liikuntapaikkojen ulkovalaistuksen uusiminen

Tarveselvitys: Keskuskentän nurmikatsomon kunnostus

Tarveselvitys: Sähkön korotus pujottelurinteeseen

Tarveselvitys: Pujottelurinteen alamäkiajo / Bikepark

Tarveselvitys: Konttisali keskusurheilukentälle

Tarveselvitys: Palloiluhallin tulostaulun päivitys

Tarveselvitys: Uuden rinnekoneen hankinta pujottelurinteeseen

 

Oheismateriaali:

Kessu Oy:n tarjous rinnekoneesta (Extranet)

 

 

KH 08.11.2021 § 242  

 

924/12.04.02/2021  

 

Mainitut investointihankkeet sisältyvät vuoden 2022 talousarvioehdotuksen investointiosaan, mutta tarveselvityksiä ei ole hyväksytetty kaupunginhallituksessa ennen talousarviokäsittelyä.

 

Kaupunginjohtaja Christoffer Masar:

 

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevat tarveselvitykset; liikuntapaikkojen ulkovalaistuksen uusiminen, keskuskentän nurmikatsomon kunnostus, sähköliittymän korotus pujottelurinteeseen, pujottelurinteen alamäkiajo / Bikepark, konttisali keskusurheilukentälle sekä palloiluhallin tulostaulun päivitys. Kaupunginhallitus ottaa kantaa hankkeiden määrärahojen suuruuteen talousarviokäsittelyn yhteydessä.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Liitteet:

Tarveselvitys: Liikuntapaikkojen ulkovalaistuksen uusiminen

Tarveselvitys: Keskuskentän nurmikatsomon kunnostus

Tarveselvitys: Sähkön korotus pujottelurinteeseen

Tarveselvitys: Pujottelurinteen alamäkiajo / Bikepark

Tarveselvitys: Konttisali keskusurheilukentälle

Tarveselvitys: Palloiluhallin tulostaulun päivitys

Tarveselvitys: Uuden rinnekoneen hankinta pujottelurinteeseen

 

Oheismateriaali:

Kessu Oy:n tarjous rinnekoneesta (Extranet)

 


Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format