Dynasty informationsservice Sökning RSS Grankulla stad

RSS-länk

Mötesärende:
https://kauniainen10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://kauniainen10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Protokoll 28.02.2022/Paragraf 25

Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format


Kestävä kuntatalous II -verkostohanke

 

KH 28.02.2022 § 25  

 

156/02.08.00.03/2022  

 

Lisätiedot:

kaupunginjohtaja Christoffer Masar, puh. 050 411 0163

talousjohtaja Mikael Boström, puh. 050 377 1228

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kuntien talouskehitystä on ollut erityisen vaikeasti ennakoida viimeiset kaksi vuotta. Ennen koronapandemian käynnistymistä kuntatalous oli historiansa suurimmassa kriisissä, kun kolme neljästä eli yhteensä 225 Manner-Suomen kunnasta teki vuonna 2019 negatiivisen tuloksen. Kauniaisten kaupunki oli yksi niistä, jotka tekivät negatiivisen tuloksen vuonna 2019. Kauniaisten tulos oli -1,5 milj. euroa. Kauniainen teki negatiivisen tuloksen edellisen kerran ennen tätä vuonna 2014. Vuosina 2015-2018 tulos oli positiivinen joka vuosi. Koronakriisi näytti syventävän kuntien talousahdinkoa entisestään, mutta valtion panostus taantuman torjumiseksi valtionosuuksia lisäämällä ja kuntien yhteisöverojen jako-osuutta kasvattamalla vahvisti kuntataloutta merkittävästi vuonna 2020. Tämän takia vuosi 2020 antaa väärän kuvan tilanteesta.

 

Kuntatalouden vuoden 2021 ennakollinen tilinpäätösanalyysi näyttää, että kuntien tilikauden tulokset säilyivät vahvoina toisenkin koronavuoden jäljiltä. Kuntien yhteenlaskettu tulos on reilusti positiivinen, 1,5 mrd euroa. Yhteenlaskettu tulos ei jäänyt kauas huippuvuoden 2020 poikkeuksellisesta 1,7 miljardin euron tuloksesta. Kauniaisten vuoden 2021 alustava tulos on negatiivinen, lähes yhtä iso kun ennen koronapandemiaa. Kauniaisten alustava tulos on -1,4 milj. euroa. Kauniaisten tulos on kehittynyt heikommin, kun kunnat keskimäärin. Pääkaupunkiseudun muut kaupungit tekevät alustavan tiedon mukaan positiivisen tuloksen ja koko Uudenmaan tilanne on hyvä, lähes yhtä hyvä kuin vuonna 2020.

 

Kuntatalous selvisi yleisellä tasolla vahvana toisesta koronavuodesta mutta rakenteelliset ongelmat ovat ratkaisematta. On muistettava, että kertaluonteiset koronatuet tai muut tulot eivät ratkaise kuntatalouden rakenteellisia ongelmia, kuten kroonista tulojen ja menojen epätasapainoa tai mittavia investointitarpeita. Näkymää haastavat myös sote-uudistus, joka siirtää kustannuksia ja tuloja valtiolle ja jättää kuntien niskaan mittavat velat ja kiinteistöt. Lähikuukausina tulee kohdistaa julkisen sektorin resurssit tuottavasti sekä osoittaa julkisen sektorin laajeneville tehtäville aidosti riittävä ja kestävä rahoitus.

 

FCG on toteuttamassa Kuntaliiton ja kuntien kanssa yhteistyössä Kestävä Kuntatalous II -verkostohankkeen 2022-2024, joka on jatkoa viime vuonna 17 kunnan kanssa toteutetulle Kestävä Kuntatalous -verkostohankkeelle. Kestävä Kuntatalous II -verkostohanke tarjoaa hankkeeseen osallistuvalle kunnalle konkreettista tukea, osaamista ja työkaluja talouden kestävyyden parantamiseksi ja parhaiden käytäntöjen hyödyntämiseksi kuntatalouden muutoksen vuosille 2022-2024. Hankkeessa tuetaan kuntia niin kattavan tilannekuva-analyysin, oman kehittämissuunnitelman kuin vertaisoppimisen keinoin. Hankkeessa hyödynnetään ensimmäisen verkostohankkeen oppeja ja kokemuksia sekä koko Kuntaliittokonsernin osaamista kuntatalouden haasteiden ratkomiseksi ja talouden tasapainon edistämiseksi. Lisätietoja hankkeesta löytyy oheismateriaalina olevasta esittelystä.

 

Hanke käynnistyy huhtikuussa 2022, kun riittävän määrä kuntia on vahvistanut osallistumisen hankkeeseen. Hinta per vuosi osallistuvalle kunnalle on 10 000-30 000 asukaan kunnassa 8 500 euroa per vuosi.

 

Vuoden 2023 alusta toteutuva sote-uudistus johtaa historiallisen suuriin muutoksiin kuntien tehtävissä ja rahoitusjärjestelmässä. Kauniainen on ääriesimerkki tulonmuodostuksen muutosten osalta, kun lähes täysin oman verorahoituksen varassa ollut taloutemme muuttuu vahvasti valtionosuusriippuvaiseksi. Kuntien rahoitukseen liittyvät laskemat tulevat päivittymään useaan otteeseen tämän ja ensi vuosien aikana sekä johtuen sote-uudistuksen päivittyvistä laskelmista että vuonna 2024 toteutettavasta TE-palveluiden siirrosta kunnille. Mahdollisimman oikean tilannekuvan muodostaminen ja ylläpitäminen tulee olemaan avainasemassa, jotta kykenemme toimimaan muutostilanteessa oikein.

 

Kestävä Kuntatalous II -verkostohankkeeseen liittyminen on kustannustehokas keino saada jatkuvaa ulkopuolista asiantuntija-apua, analyyseja ja painelaskelmia muuttuvassa talouden tilanteessa verrattuna siihen, että asiantuntija-apua tilataan erikseen tapauskohtaisesti.

 

Kaupunginjohtaja Christoffer Masar:

 

Kaupunginhallitus päättää, että Kauniainen osallistuu Kestävä kuntatalous II -verkostohankkeeseen 2022-2024. Hinta per vuosi on 8 500 euroa.

....

 

Jäsen Johan Johansson ilmoitti olevansa jäävi eikä osallistunut asian käsittelyyn (hallintolaki 28.1 § kohta 5 yhteisöjäävi).

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Oheismateriaali:

Hankkeen esittely

 

Jakelu:

FCG

 


Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format