Dynasty informationsservice Sökning RSS Grankulla stad

RSS-länk

Mötesärende:
https://kauniainen10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://kauniainen10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Protokoll 17.04.2023/Paragraf 67

Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format


Asemakaavan muutos, 8. kaupunginosan virkistysalue (Vanha Turuntie 42, Jäähallin alue)

 

81/10.02.03/2014

 

YLK 25.10.2016 § 94

Lisätiedot:

maankäyttöinsinööri Matti Salminen, puh. 09 5056 204

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Vireilletulo ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma

 

 Asemakaavan muutos on tullut vireille Grankulla IFK Ishockey rf:n ja Kau­niais­ten Taitoluisteluklubi ry:n hakemuksesta. Asemakaavaa on esitetty muu­tet­ta­vak­si siten, että alueelle olisi mahdollista rakentaa toinen jäähalli. Kau­pun­gin­hal­li­tus päätti 10.6.2015 146 §:ssä asemakaavan muutoksen laa­ti­mi­sen aloittamisesta. Suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota alu­een luontoarvoihin ja liikennejärjestelyihin sekä suunnitelman ym­­ris­töön sovittamiseen.

 

 Hanketta koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma on päivätty 8.9.2015. Asemakaavoituksen vireilletulosta on ilmoitettu 8.9.2015 kau­pun­gin ilmoitustaululla ja internet-sivuilla sekä Kaunis Grani -lehdessä. Naa­pu­ri­kiin­teis­­jen omistajille ja haltijoille on lähetetty tiedote kaavan vi­reil­le tulosta 1.9.2015.

 

 Alueen nykytilanne ja asemakaavan muutoksen tavoitteet

 

 Suunnittelualue sijaitsee osoitteessa Vanha Turuntie 42 ja käsittää osan 8. kau­pun­gin­osan virkistysalueesta (235-8-9903-100). Alue on kaupungin omis­tuk­ses­sa ja rajoittuu pohjoisessa Vanhaan Turuntiehen, idässä pu­jot­te­lu­rin­tee­seen, etelässä Kaunialan sairaalan alueeseen ja lännessä Bem­­len­tie­hen. Alueen pinta-ala on n. 6,3 ha. Alueella sijaitsevat vuonna 1986 valmistuneet jäähalli ja henkilökunnan asunto sekä lämmitetty pal­lo­kent­tä. Kaavan mukainen rakennusoikeus on käytetty lähes kokonaan. Py­­köin­ti on järjestetty Vanhan Turuntien viereiselle alueelle.

 

 Liikenteellisesti alue tukeutuu Vanhaan Turuntiehen, joka liittyy lännessä Bem­­len­tie­hen ja Karvasmäentiehen sekä idässä Vanhan Tienhaaran kaut­ta Turuntiehen. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Turuntiellä, Vanhalla Tien­haa­ral­la ja Kylpyläntiellä. Espoo on tänä keväänä käynnistänyt yh­des­sä Kauniaisten kanssa Vanhan Turuntien katusuunnittelun. Kauniaisten osal­ta suunnittelu koskee kevyenliikenteenväylän rakentamista Vanhan Tu­run­tien varteen.

 

 Kauniaisten liito-oravaselvityksen (2014) mukaan Bembölentien ja ny­kyi­sen jäähallin välinen metsikkö on liito-oravien ydinaluetta.

 

 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa toisen jäähallin ra­ken­ta­mi­nen alueelle.

 

 Kaavatilanne

 

 Uudenmaan maakuntakaavassa (8.11.2006) suunnittelualue on osoitettu taa­ja­ma­toi­min­to­jen alueeksi.

 

 Kauniaisten kaupunginvaltuuston 13.12.2004 hyväksymässä maankäytön yleis­suun­ni­tel­mas­sa 2004 (Masu 2) alue on varattu urheilu- ja vir­kis­tys­pal­ve­lu­jen alueeksi (VU).

 

 Alueella on voimassa ympäristöministeriön 15.2.1985 vahvistama ase­ma­kaa­va (Ak 87), jossa alue on osoitettu urheilu- ja virkistyspalvelujen alu­eek­si (VU). Jäähallille (jh), pallokentälle (jp), pysäköinnille (p) sekä las­ket­te­lu­rin­teel­le (lr) on osoitettu ohjeelliset rakennusalat. Kaavan mukaan alu­eel­le saa sijoittaa yhden asunnon kiinteistön hoidolle välttämätöntä hen­ki­­kun­taa varten. Alueen suurin sallittu rakennusoikeus on 4000 k-m2. Ote Kau­niais­ten asemakaavojen yhdistelmäkartasta määräyksineen on oheis­ma­te­ri­aa­li­na.

 

 Asemakaavan muutoksen yleisperustelu ja -kuvaus

 

 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan toisen jäähallin rakentaminen ole­mas­sa olevan jäähallin viereen. Rakentamista ei voi laajuutensa vuoksi osoit­taa virkistysalueelle, minkä vuoksi jäähallien alueelle muodostetaan ur­hei­lu­toi­min­taa palvelevien rakennusten korttelialue (YU). Korttelialueen län­si­puo­li osoitetaan lähivirkistysalueeksi ja itäpuoli säilyy urheilu- ja vir­kis­tys­pal­ve­lu­jen alueena. Liito-oravan kulkuyhteydet suunnittelualueelta lou­naa­seen, pohjoiseen ja itään säilyvät. Alueen läpi kulkevat ul­koi­lu­reit­ti­yh­tey­det säilyvät.

 

 Uusi jäähalli sijoittuu olemassa olevan jäähallin länsipuolelle. Uuden jää­hal­lin sijoitusvaihtoehtoina on tutkittu nykyistä pysäköintialuetta Van­han Turuntien varrella sekä metsäaluetta olemassa olevan jäähallin län­si­puo­lel­la. Uuden hallin sijoittaminen metsäalueelle olemassa olevan hallin vie­reen on sekä kaupunkikuvallisesti että toiminnallisesti parempi vaih­to­eh­to. Uuden jäähallin ja sen edellyttämien autopaikkojen sijoittaminen ur­hei­lu­alu­eel­le edellyttää hallin sijainnista riippumatta nykyisen metsäalueen ot­ta­mis­ta osaksi rakennettua aluetta.

 

 Olemassa olevat autopaikat (137 kpl) sijoittuvat Vanhan Turuntien varrelle. Au­to­paik­ka­tar­peen kasvaessa pysäköintialuetta on laajennettu länteen päin nykyisen pysäköintialueen jatkeeksi. Uusia autopaikkoja on esitetty suun­ni­tel­mas­sa 62 kpl. Olemassa olevista pysäköintipaikoista 55 au­to­paik­kaa osoitetaan yleiseen pysäköintiin palvelemaan kaikkia alueen käyttäjiä. Jää­hal­lien 144 (82 vanhaa + 62 uutta) autopaikkaa osoitetaan YU-kort­te­li­alu­eel­le. Autopaikkojen mitoitusnormi (1 ap / 60 k-m2) perustuu alueen käyt­­­mää­riin ja toiminnan monimuotoisuuteen. Alueen käyttö painottuu yh­­ai­kai­seen toimintaan, mikä edellyttää riittävän autopaikkamäärän to­teut­ta­mis­ta.

 

 Uuden pysäköintialueen käytettävyyttä on parannettu osoittamalla uusi tont­ti­liit­ty­mä Vanhalle Turuntielle korttelialueen luoteiskulmaan. Uusi tont­ti­liit­ty­mä tarvitaan myös palvelemaan jäähallin saattoliikennettä, joka toi­min­nan luonne huomioiden on merkittävää ja painottuu yhtäaikaiseen toi­min­taan. Saattoliikenteelle saadaan muodostettua toimiva ajolenkki häi­rit­se­mät­tä pysäköintialueen sisäistä liikennettä. Liikenteen verkkokuva on se­los­tuk­sen liitteenä.

 

 Vanhan Turuntien liikennemäärä nykyisin on 1100 ajon/vrk. Uuden jää­hal­lin rakentaminen kasvattaa Vanhan Turuntien liikennemäärää noin 20 % (220 ajon/vrk) eli liikennemäärä kasvaa 1320 ajoneuvoon vuorokaudessa. Alu­een uusi liikennetuotos johtuu käyttäjämäärän ja saattoliikenteen mää­rän kasvusta. Uuden jäähallin tuottama liikenteellinen vaikutus Vanhalla Tu­run­tiel­lä on melko vähäinen kokonaisliikennemäärä huomioiden. Van­han Turuntien länsi- ja itäpään liittymissä liikenteen kasvu ei aiheuta toi­men­pi­tei­tä, vaan liittymien välityskyky säilyy ennallaan. Uudella tont­ti­liit­ty­mäl­lä ei ole heikentävää vaikutusta Vanhan Turuntien liikenteen su­ju­vuu­teen.  Liittymäpaikka tulee tutkia vielä tarkemmin käynnissä olevan ka­tu­suun­nit­te­lun yhteydessä.

 

 Uuden jäähallin rakentaminen kiinni olemassa olevaan halliin edellyttää, et­tä olemassa olevan jäähallin länsisivulla kulkeva jätevesiviemäri siir­re­tään. Asemakaavan laatimisen yhteydessä on tehty alustava selvitys vie­­rin siirtämisestä. Viemärin siirtoa alueella vaikeuttavat nykyisen vie­­rin korkeusasema ja jäähallin pohjoispuolella sijaitseva ojapainanne. Mi­­li alueelle rakennetaan uusi jätevedenpumppaamo, paineviemäri voi­daan linjata uuden jäähallin länsipuolelta suoraan pohjoiseen, ojan yli ja Van­han Turuntien varrella kulkevaan jätevesiviemäriin.

 

 Suunnittelualueella keväällä 2016 tehdyn liito-oravaselvityksen mukaan jää­hal­lin länsipuolella oleva metsä ei todennäköisesti yksinään riitä lii­to-ora­van elinalueeksi, mutta se voi olla osa liito-oravan laajempaa elin­pii­riä. Keskeisintä on turvata liito-oravan yhteydet alueelle ja sen kautta muil­le ydinalueille. Suunnittelualueelle on osoitettu alueen osat, jolla ei saa suo­rit­taa sellaisia toimenpiteitä, että liito-oravan elinympäristö heikentyy tai hä­viää.

 

 Asemakaavan muutosta varten laadituissa selvityksissä ei ole ilmennyt alu­een rakentamisen, lähialueen asukkaiden tai ympäristön kannalta sel­lai­sia mer­kit­­viä tekijöitä, joiden tarkempi tutkiminen olisi tar­koi­tuk­sen­mu­kais­ta. Laadituista selvityksistä on ker­rot­tu tarkemmin kaa­va­se­los­tuk­ses­sa.

 

 Asemakaavan muutosluonnos

 

 Kaavakonsulttina toimiva Sito Oy on laatinut asemakaavan muu­tos­luon­nok­sen, jonka kaavakart­ta määräyksineen on liitteenä 1 ja selostus liit­tei­neen liitteenä 2.

 

 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue (YU)

 Asemakaavan muutoksella jäähallin alue osoitetaan urheilutoimintaa pal­ve­le­vien rakennusten korttelialueeksi (YU). Muodostuvan korttelialueen pin­ta-ala n. 2,17 hehtaaria. Kaavamerkintä vastaa nykyistä ja laajenevaa käyt­­tar­koi­tus­ta alueella. Alueelle osoitetaan 8 500 k-m2 ra­ken­nus­oi­keut­ta. Rakennusoikeus kasvaa 4500 k-m2:ä. Korttelialueelle osoitetaan ra­ken­nus­ala enintään kaksikerrok­si­sil­le (II) rakennuksille.

 

 Sekä olemassa olevat että uudet autopaikat sijoittuvat pysäköintialueelle Van­han Turuntien läheisyyteen. Pysäköimispaikat on osoitettu ohjeellisina (p). Autopaikkoja tulee rakentaa vähintään 1 ap / 60 k-m2. Vanhalle Tu­run­tiel­le osoitetaan uusi liittymä korttelialueen länsiosasta.

 

 Korttelialueen läpi osoitetaan sijainniltaan ohjeellinen ulkoilureitti. Ul­koi­lu­rei­tin viereen osoitetaan ohjeellinen rakennusala muuntamolle  (vm).

 

 Olemassa oleville jätevesiviemäreille nykyisen jäähallin itäpuolella ja Van­han Turuntien varrella osoitetaan maanlaista johtoa varten varatut alueen osat. Siirrettävälle jätevesiviemärille osoitetaan maanlaista johtoa varten va­rat­tu alueen osa korttelialueen länsireunaa pitkin Vanhalle Turuntielle.

 

 YU-korttelialueen eteläosa osoitetaan istutettavaksi alueen osaksi, joka tu­lee säilyttää puustoisena. Sama alue osoitetaan myös alueen osaksi, jolla si­jait­see luonnonsuojelulain 49 §:n perusteella suojeltuja liito-oravien li­sään­ty­mis- tai levähdyspaikkoja tai tärkeitä kulkuyhteyksiä ja jolla ei saa suo­rit­taa sellaisia toimenpiteitä, että liito-oravan elinympäristö heikentyy tai hä­viää. Alueelta tulee olla latvusyhteys ja/tai metsäkäytävä laajempiin vi­her­aluei­siin. Maisemaa muuttava maanrakennustyö, puiden kaato tai muu näi­hin verrattava toimenpide on luvanvaraista siten kuin MRL 128 §:ssä sää­de­tään (s-1).

 

 Yleiset määräykset

 Korttelialuetta koskevien yleisten määräysten mukaan uuden jäähallin so­vit­ta­mi­nen rinnemaastoon tulee suunnitella huolellisesti. Laajoja täyttöjä ja kor­kei­ta tukimuureja tulee välttää. Jäähallien piha-alueen jäsentelyyn tulee kiin­nit­tää huomiota. Saattoliikenteelle tulee varata piha-alueella riittävästi ti­laa. Pysäköintialueen ja rakennusten välille tulee järjestää turvalliset ja sel­keät jalankulkuyhteydet. Huoltoliikenteen risteämistä jalankulkureittien kans­sa on vältettävä.

 

 Lähivirkistysalue (VL)

 YU-korttelin länsipuolelle jäävä kuusivaltainen sekametsä säilyy vir­kis­tys­käy­tös­sä ja osoitetaan lähivirkistysalueeksi (VL). Alueen läpi kulkeva ole­mas­sa oleva ulkoilureitti osoitetaan ohjeellisena ulkoilureittinä. Koko alu­eel­le osoitetaan aiemmin mainittu liito-oravien elinympäristöä koskeva mer­kin­tä (s-1).

 

 Urheilu- ja virkistyspalvelujen alue (VU)

 YU-korttelin itäpuolelle sijoittuva viheralue säilyy urheilu- ja vir­kis­tys­pal­ve­lu­jen alueena (VU). Pallokentälle (jp) ja laskettelurinteelle (lr) osoitetaan oh­jeel­li­set sijainnit. Olemassa olevalle talousrakennukselle osoitetaan oh­jeel­li­nen rakennusala, jolle saa sijoittaa pallokenttää palvelevan enintään 30 k-m2:n suuruisen talousrakennuksen. Olemassa oleva jalankulku- ja pyö­räi­ly­reit­ti pallokentän pohjoislaidalla osoitetaan ohjeellisena.

 

 Yleinen pysäköintialue (LP)

 Vanhan Turuntien varteen osoitetaan yleinen pysäköintialue (LP). Ajo py­­köin­ti­alu­eel­le on nykyisestä liittymästä YU-korttelialueen kautta.

 

 Nimistö

 Jäähallin itäpuolella oleva urheilualue nimetään Pujottelupuisto (Sla­lom­par­ken) Suomen vanhimman pujottelurinteen ja aiempien ni­mi­suun­ni­tel­mien mukaisesti. Jäähallien länsipuolelle jäävä metsäalue nimetään Lång­mos­san­met­sä (Långmossaskogen) vanhan maastonimen mukaan. Sana Lång­mos­sa esiintyy paikalla jo vuonna 1765 laaditussa isojaon kartassa. Suo­men­kie­lis­tä nimeä vanhoissa kartoissa ei ole. Tällaisissa tapauksissa on luontevaa muodostaa nimi Långmossanmetsä, sillä nimistösuunnittelun pe­ri­aat­tei­den mukaisesti maastonimistä, vesistönimistä, viljelysnimistä ja ti­lan­ni­mis­tä ei tarvitse muodostaa uusia käännös- tai mukaelmavastineita.

 

 Kaavamääräyksiä tarkennetaan ehdotusvaiheessa mm. suunnitelman ym­­ris­töön sovittamista ja kaupunkikuvaa koskevien tavoitteiden osalta. Alu­eel­le laaditaan sitova tonttijako ehdotusvaiheessa.

 

YTJ:

 Lautakunta päättää asettaa liitteen mukaisen 8. kaupunginosan vir­kis­tys­aluet­ta (Vanha Turuntie 42, Jäähallin alue) koskevan asemakaavan muu­tos­luon­nok­sen näh­­vil­le MRL 62 § ja MRA 30 § mukaisesti 30 päivän ajak­si kaupungin il­moi­tus­tau­lul­le ja kaupungin internetsivuille sekä pyytää ase­ma­kaa­van muu­tos­luon­nok­ses­ta lausunnot Uudenmaan ELY-kes­kuk­sel­ta, Espoon kaupungilta, HSY:ltä, liikuntalautakunnalta ja ra­ken­nus­lau­ta­kun­nal­ta.

 

........... 

 

Jäsen Enckell ehdotti, jäsen Fellmanin kannattamana, että asia jätettäisiin pöy­däl­le kunnes hankkeen valmistelu on edennyt.

 

Puheenjohtaja totesi asiasta äänestettävän siten, että ne jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista äänestävät "jaa" ja jäsen Enckelin vas­ta­eh­do­tus­ta asian pöy­däl­le jättämisestä kannattavat äänestävät "ei". Äänestyksen tu­los Jaa: 4 (Ek­lund, Re­ki­ran­ta, Aspelin, Tupamäki), Ei: 4 (Enckell, Fell­man, Ant­skog-Kars­ti­nen, Lim­nell), Tyhjä: 1 (Ny­sten). Äänten mennessä ta­san puheen­joh­ta­jan ää­ni rat­kai­see, joten puheenjohtaja totesi asian käsittelyn jatkuvan, siten että asemakaavan muutosluonnos asetetaan nähtäville.  

Päätös:

 Lautakunta päätti asettaa liitteen mukaisen 8. kaupunginosan vir­kis­tys­aluet­ta (Vanha Turuntie 42, Jäähallin alue) koskevan asemakaavan muu­tos­luon­nok­sen näh­­vil­le MRL 62 § ja MRA 30 § mukaisesti 30 päivän ajak­si kaupungin il­moi­tus­tau­lul­le ja kaupungin internetsivuille sekä pyytää ase­ma­kaa­van muu­tos­luon­nok­ses­ta lausunnot Uudenmaan ELY-kes­kuk­sel­ta, Espoon kaupungilta, HSY:ltä, liikuntalautakunnalta ja ra­ken­nus­lau­ta­kun­nal­ta.

 

Jäsen Fellman ilmoitti jättävänsä eriävän mielipiteen.

 

 

YLKV 04.04.2023 § 38 

 

 

 

Lisätiedot:

Maankäyttöpäällikkö Minna Penttinen puh. 050 382 9319

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Maankäyttöinsinööri Aicha Löf, puh. 040 563 4076

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Asemakaavan muutosluonnos oli nähtävillä 8.11.2016--8.12.2016, jolloin siitä jätettiin 5 lausuntoa ja 4 kirjallista mielipidettä.

 

Lausunnoissa esitettiin mm. johtovarausalueiden ja kaavamääräysten- ja merkintöjen huomioimista. Jätetyissä mielipiteissä otettiin kantaa lisääntyneeseen liikenteeseen ja liikenneturvallisuuteen, asumisviihtyvyyteen, jäähallin sijaintiin ja liito-oravien elinmahdollisuuksiin. Lausuntojen ja mielipiteiden lyhennelmät vastineineen ovat liitteenä 3.

 

Tavoitteet ovat asemakaavan muutosluonnoksen jälkeen tarkentuneet koskemaan myös poikkeamisluvalla rakentuneen jalkapallohallin rakennusoikeuden toteamista kaavaan. Kaava-alue on laajentunut luonnosvaiheen jälkeen kattaen koko urheilutoiminnan alueen (puistoalue 8-9903-100), jonka pinta-ala on noin 13 ha.

 

Asemakaavan muutosehdotus

 

Asemakaavan muutosehdotusta varten on laadittu pohjatutkimukset ja päivitetty viitesuunnitelmaa, liikenneselvitystä ja jätevesiviemärin siirtosuunnitelmaa. Kauniaisiin on myös kaavamuutoksen luonnosvaiheen jälkeen tehty uusi liito-oravaselvitys vuonna 2021.

 

Päivitetyssä viitesuunnitelmassa uusi ja vanha jäähalli on osoitettu rakennettavaksi erikseen, jonka vuoksi uusi selvitys jätevesiviemärin siirrosta on ollut tarpeen.

 

Asemakaavan muutosta on päivitetty seuraavasti. Kaavamuutosaluetta on laajennettu koskemaan koko puistoaluetta (8-9903-100). Korttelialueiden rajauksia, käyttötarkoituksia, rakennusalojen rajauksia ja rakennusoikeuden jakaantumista on päivitetty. Urheilu- ja virkistyspalvelujen alueelle (VU) on lisätty mahdolliset laajentumisen tilavaraukset urheilutoimintaa tukeville huolto- ja sosiaalitiloille. Alueen koilliskulmaan on lisätty ohjeellinen rakennusala olemassa olevalle muuntamorakennukselle. Johtovarausalueita on päivitetty. Yleisiä määräyksiä on muutettu mm. autopaikkojen osalta vastaamaan muuttunutta kerrosneliömäärää ja lisätty pyöräpaikoille määräyksiä.

 

Kaavaehdotukseen on sisällytetty sitova tonttijako (asemakaavaselostuksen liitteenä), jolla muodostuu 8. kaupunginosan korttelin 108 tontti 22.

 

Kaavaselostusta on päivitetty.

 

Maankäyttöyksikössä on valmisteltu asemakaavan muutosehdotus, jonka kart­ta määräyksineen on liitteenä 4 ja selostus liitteineen liitteenä 5.

 

Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue (YU)

Jää- ja jalkapallohallien alue osoitetaan urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueeksi. Kaavamerkintä vastaa nykyistä ja laajenevaa käyttötarkoitusta alueella. Alueelle sallitaan yhteensä enintään 15 930 k-m2 rakentamista. Suurin sallittu kerrosluku on II.

 

Olemassa oleva jalankulku- ja pyöräilyreitti jalkapallohallin pohjoislaidalla säilyy nykyisellään.

 

Sekä olemassa olevat, että uudet autopaikat sijoittuvat pysäköintialueelle (p) Vanhan Turuntien läheisyyteen. Pysäköimispaikat on asemakaavassa osoitettu ohjeellisina. Pysäköintialueen ja rakennusten välille tulee järjestää turvalliset ja selkeät jalankulkuyhteydet. Autopaikkoja tulee rakentaa vähintään 1 ap / 80 k-m². Autopaikkojen mitoitusnormi perustuu alueen käyttäjämääriin ja toiminnan monimuotoisuuteen. Alueen käyttö painottuu yhtäaikaiseen toimintaan, mikä edellyttää riittävän autopaikkamäärän toteuttamista. Pysäköintimitoitus on muuttunut luonnosvaiheesta jalkapallohallin tuodessa lisää kerrosneliöitä alueelle. Pysäköintialueen pohjoispuolelle on merkitty istutettava alueen osa, joka tulee säilyttää puustoisena. 

 

Korttelialueen läpi kulkee sijainniltaan ohjeellinen ulkoilureitti. Ulkoilureitti on tarkoitus sijoittaa ojan vierelle. Ulkoilureitin suunnittelussa tulee huomioida alueen korkeuserot, reitin jatkuvuus ja helppokulkuisuus.

 

Olemassa olevan ja uuden jäähallin väliin on osoitettu maanalaista johtoa varten varattu alueen osa siirrettävää jätevesiviemäriä varten. Lisäksi Vanhan Turuntien varteen ja jalkapallohallin länsi- ja pohjoispuolelle on osoitettu maanalaista johtoa varten varatut alueen osat olemassa olevia johtoja varten.

 

Korttelialueen eteläreuna on merkitty istutettavaksi alueen osaksi, joka tulee säilyttää puustoisena, sekä s-1 -merkinnällä alueen osaksi, jolla sijaitsee luonnonsuojelulain 49 §:n perustella suojeltuja liito-oravan lisääntymis- tai levähdyspaikkoja tai tärkeitä kulkuyhteyksiä ja jolla ei saa suorittaa sellaisia toimenpiteitä, että liito-oravan elinympäristö heikentyy tai häviää. Alueelta tulee olla latvusyhteys ja/tai metsäkäytävä laajempiin viheralueisiin. Maisemaa muuttava maanrakennustyö, puiden kaato tai muu näihin verrattava toimenpide on luvanvaraista, siten kun MRL 128 §:ssä säädetään. Tavoitteena on turvata liito-oravan mahdollisen kulkuyhteyden säilyminen idän suuntaan.

 

Lähivirkistysalue (VL)

Jäähallien länsipuolelle jäävä kuusivaltainen sekametsä säilyy virkistyskäytössä. Olemassa olevan ulkoilureitin itäpää siirretään kulkemaan ojan vierelle. Koko VL-korttelialue on merkitty s-1 -merkinnällä. Merkinnän tarkoituksena on turvata alueen säilyminen osana liito-oravan laajempaa elinpiiriä.

 

Urheilu- ja virkistyspalvelujen alue (VU)

Jäähallien itäpuolelle sijoittuva viheralue säilyy urheilu- ja virkistyspalvelujen alueena, jonka läpi kulkee ulkoilureittejä. Pääkäyttötarkoituksen mukaisille rakennuksille ja rakennelmille (vu), laskettelurinteelle (lr) ja pysäköintipaikalle (p) on osoitettu ohjeelliset sijainnit. Kaavaan suunniteltu toinen ajoyhteys mahdollistaa sujuvamman sisään- ja ulosajon pysäköintialueelta. Korttelialueen koillisessa kulmassa olevalle muuntamolle on osoitettu ohjeellinen rakennusala (vm).

 

VU-alueelle on osoitettu pääkäyttötarkoituksen mukaisille rakennuksille ja rakennelmille (vu) rakennusoikeutta 600 k-m². Rakennusalalla sijaitsee nykyisellään kaksi pujottelurinnettä palvelevaa huolto-/kahviorakennusta.

 

Yleiset määräykset

 

Polkupyöräpaikkoja tulee rakentaa vähintään 1 pp / 200 k-m2.

 

Kaikki polkupyöräpaikat tulee toteuttaa runkolukittavina. 

 

Piha-alueiden jäsentelyyn tulee kiinnittää huomiota.

 

Pysäköintialueen ja rakennusten välille tulee järjestää turvalliset ja selkeät jalankulkuyhteydet.

 

Huoltoliikenteen risteämistä jalankulkureittien kanssa on vältettävä.

 

YU-korttelialue:

 

Autopaikkoja tulee rakentaa vähintään 1 ap / 80 k-m2.

 

Korttelialueen eteläpuolisen rinteen puustoinen kulkuyhteys liito-oraville turvataan myös rakentamisaikana.

 

Mitoitus

Kaava-alueen kokonaispinta-ala on 129 642 m² eli noin 13 ha. Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueen (YU) pinta-ala on 35 653 m², lähivirkistysalueen (VL) pinta-ala on 17 469 m² ja urheilu- ja virkistyspalvelujen alueen (VU) pinta-ala on 76 520 m².

 

Asemakaavassa alueelle on osoitettu rakennusoikeutta urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialuetta (YU) varten yhteensä enintään 15 930 k-m2 vastaten tehokkuutta e=0.45. Olemassa olevan jäähallin kerrosala on rakennus- ja huoneistorekisterin mukaan 3530 k-m² ja jalkapallohallin 7354 k-m². Uuden jäähallin paikalta purettavan asunnon kerrosala on rakennus- ja huoneistorekisterin mukaan 70 k-m². Rakennusoikeutta vanhalle jäähallille on osoitettu 4000 k-m², uudelle jäähallille 4500 k-m², jalkapallohallille 7400 k-m² ja talousrakennukselle 30 k-m².

 

Urheilu- ja virkistyspalvelujen alueelle (VU) on osoitettu ohjeellinen rakennusala (vu), jolle saa sijoittaa pääkäyttötarkoituksen mukaisia rakennuksia ja rakennelmia enintään 600 k-m², mikä vastaa tehokuutta e=0.01.

 

Kokonaisuudessaan rakennusoikeutta uudessa asemakaavassa on 16 530 k-m². Voimassa olevassa asemakaavassa rakennusoikeuden määrä on 4 000 k-m². Uuden asemakaavan myötä rakennusoikeus kasvaa aiempaan kaavaan verrattuna 12 530 k-m², josta osa on jo käytetty rakentuneiden rakennuksien myötä.

 

Kaava-alueen pinta-alasta suurin osa säilyy virkistysalueena (VL ja VU).

 

Yhdyskuntatoimen johtaja Marianna Harju:

 

Yhdyskuntavaliokunta ehdottaa, että kaupunginhallitus hyväksyy asemakaavan muutosluonnoksesta annettuihin mielipiteisiin ja lausuntoihin laaditut vastineet ja asettaa liitteen mukaisen 8. kaupunginosan virkistysaluetta (Vanha Turuntie 42) koskevan sitovan tonttijaon sisältävän asemakaavan muutosehdotuksen nähtäville MRL 65 § ja MRA 27 § mukaisesti 30 päivän ajaksi kaupungin ilmoitustaululle kaupungin internetsivuille sekä pyytää asemakaavan muutosehdotuksesta tarvittavat lausunnot.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Liitteet:

Lausuntojen ja mielipiteiden lyhennelmät vastineineen Ak 214 Vanha Turuntie 42 ehdotus (liite 3)

Kaavakartta määräyksineen Ak 214 Vanha Turuntie 42 ehdotus (liite 4)

Kaavaselostus Ak 214 Vanha Turuntie 42 ehdotus liitteineen (liite 5)

 

Jakelu:

Kaupunginhallitus

 

KH 17.04.2023 § 67  

 

538/10.02.03/2021  

 

Kaupunginjohtaja Christoffer Masar:

 

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä asemakaavan muutosluonnoksesta annettuihin mielipiteisiin ja lausuntoihin laaditut vastineet ja päättää asettaa liitteen mukaisen 8. kaupunginosan virkistysaluetta (Vanha Turuntie 42) koskevan sitovan tonttijaon sisältävän asemakaavan muutosehdotuksen nähtäville MRL 65 § ja MRA 27 § mukaisesti 30 päivän ajaksi kaupungin ilmoitustaululle kaupungin internetsivuille sekä pyytää asemakaavan muutosehdotuksesta tarvittavat lausunnot.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Liitteet:

Lausuntojen ja mielipiteiden lyhennelmät vastineineen Ak 214 Vanha Turuntie 42 ehdotus (liite 3)

Kaavakartta määräyksineen Ak 214 Vanha Turuntie 42 ehdotus (liite 4)

Kaavaselostus Ak 214 Vanha Turuntie 42 ehdotus liitteineen (liite 5)

 


Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format