Dynasty informationsservice Sökning RSS Grankulla stad

RSS-länk

Mötesärende:
https://kauniainen10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://kauniainen10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Protokoll 09.10.2023/Paragraf 162



Kirskupellonpolku – Jokihaaranpolku ulkoilureittien parantaminen, investointilisämäärärahaesitys

 

HYVA 04.10.2023 § 58 

 

 

 

Lisätiedot:

liikuntapäällikkö Tero Kuivalainen, puh. 050 380 7687

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Rakennushankkeen kuvaus

 

Espoon kaupunkitekniikan keskus on aloittanut rakennushankkeen minkä tarkoituksena on olemassa olevan ulkoilureitin parantaminen ja uusien latuyhteyksien rakentaminen. Ulkoilureitti yhdistyy etelästä Turunväylän yli Keski-Espoon urheilupuistoon. Pohjoisesta reitti yhdistyy Espoontien kevyen liikenteen väylään. Kunnostettavan reitin kokonaispituus on noin 1 450 metriä, joista n. 300 metriä sijaitsee Kauniaisten puolella. Espoon puolelta kaksi siltaa uusitaan. Lisäksi luodaan kaksi täysin uutta lyhyttä reittipätkää alueen pohjoisosiin, joiden kokonaispituus on noin 50 metriä. Hankkeen yhteydessä ulkoilureitit valaistaan. Oheismateriaalina esitetään yleissuunnitelma, josta ilmenee hanke tarkemmin.

 

Paikalla on nykyisin ulkoilureitti, mistä tehdään talvisin lumitilanteen salliessa hiihtolatu. Talvisin reitti on tarkoitettu hiihtäjien käyttöön. Reittiyhteyttä parannetaan alueen luonto- ja maisemalliset arvot huomioiden siten, että latutila erotetaan ulkoilureitistä erilleen ja ulkoilureitti tulee olemaan talvisin sekä hiihtäjien että muiden ulkoilijoiden käytettävissä. Reittiä suunnitellaan korotettavaksi tulvaherkissä kohdissa siten, ettei se tulvi jatkossa niin usein.

 

Kauniaisten kaupunki on myöntänyt maisematyöluvan Kirkkojärven alueella, Kasavuoren metsän laidalla (Kirskupellonpolku) sijaitseville kiinteistöille 235-402-3-99 ja 235-876-1-0. Espoo on tiedottanut hankkeesta nettisivuilla, sosiaalisessa mediassa sekä asianosaisille eli maanomistajille tai mahdollisille naapureille erikseen. Naapureita ja muita osallisia tai muita, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin hanke saattaa huomattavasti vaikuttaa, on kuultu hakemuksen johdosta Kaunis Grani-lehdessä (nro 1, 19.1.2023) julkaistun kuulutuksen kautta. Todettakoon, että hakemuksesta ei jätetty yhtään huomautusta.

 

Perusparannettava reitti sijaitsee osin Espoon ja osin Kauniaisten alueella. Espoo on teettänyt alueen suunnitelmat ja suunnittelun ohjausryhmässä on ollut edustettuna myös Kauniainen (liikuntapäällikkö, ympäristöpäällikkö). Koko hankkeen rakennuttamisen hoitaa Espoon kaupunki.

 

Rakennushanke parantaa mm. Kauniaisten latuverkostoa ja yhdyslatuja sekä ulkoilumahdollisuuksia Kauniaisten ja Espoon välillä. Tästä syystä hanke on suotavaa myös Kauniaisten kaupungin osalta.

 

Kustannusjako

 

Espoon kaupunki on esittänyt, että kustannusjaon periaate on rajalta poikki -jako. Espoo on lupautunut hoitamaan työmaa- ja tilaajatehtävät kustannuksellaan. Rakennussuunnitelmavaiheen kustannusarvion mukaan hankkeen kustannukset sisältäen rakennusosat ovat Kauniaisten osuudella 63 114,57 euroa (alv 0 %). Kyseinen kustannusjako on selvinnyt vuoden 2023 kevään aikana. Urakka kilpailutettiin kustannusarvion jälkeen, jolloin hinta oli noussut 11,5 %. Reittiparannus toteutetaan Espoon aloitteesta, joten kyseinen lisäkulu menee Espoon maksettavaksi ja Kauniaisten osuus pysyy rakennussuunnitteluvaiheen kustannusarvion rakennusosien mukaisena, 63 114,57 euroa (alv 0 %). Rakennusosat Espoon osuudella ovat 216 353,80 euroa (alv 0 %).

 

Espoon kaupunki maksaa urakkahinnan kokonaisuudessaan urakoitsijalle. Espoo laskuttaa Kauniaisten kaupungilta vuoden 2023 aikana Kauniaisten rakennussuunnitteluvaiheessa lasketun kustannusarvion mukaisen osuuden 63 114,57 euroa, (alv 0 %). Kustannusten jakamisesta Espoon ja Kauniaisten kesken tehdään erillinen sopimus (liite). Sopimuksen sisällöstä saatetaan vielä neuvotella, minkä vuoksi esitetään, että sopimuksen allekirjoittaja oikeutetaan sopimaan vähäisistä muutoksista liitteenä olevaan sopimusluonnokseen. Mikäli lisätöitä tulee, niiden laskuttamisesta sovitaan erikseen urakan valmistuttua.

 

Rakennushanke toteutetaan kaksivaiheisena ja toisessa vaiheessa toteutetaan sillat ja siltojen välinen reitti, mikä tullaan kilpailuttamaan erikseen. Toinen vaihe kuuluu kokonaisuudessaan Espoon kustannettavaksi, sillä sillat sijaitsevat Espoon puolella. Sillat ja siltojen välinen reittiosuus on tavoitteena aloittaa ensi vuoden aikana.

 

Rakennushankkeen aikataulutus

 

Urakoitsija on aloittanut työt työkohteessa 17.7.2023 ja Kauniaisten puolella hanketta on jo edistetty. Tilauksen mukaan kaikkien töiden tulee olla valmiina 30.11.2023.

 

Sivistystoimenjohtaja Mikael Flemmich:

 

Hyvinvointivaliokunta hyväksyy esitetyn rakennushankkeen Kirskupellonpolku – Jokihaaranpolku ulkoilureittien parantaminen -suunnitelman ja liitteenä olevan sopimusluonnoksen edellyttäen, että valtuusto myöntää liikuntapalveluiden alle hankkeelle lisämäärärahan.

Samalla hyvinvointivaliokunta oikeuttaa sivistystoimenjohtajan hyväksymään vähäisiä muutoksia sopimukseen.

Hyvinvointivaliokunta esittää, että kaupunginhallitus esittää edelleen kaupunginvaltuustolle 65 000 euron lisämäärärahan myöntämistä hankkeen kustannuksiin vuodelle 2023.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.

 

Liitteet:

Sopimus kustannusten jaosta Espoon ja Kauniaisten kesken

 

Oheismateriaali:

Kirskupellonpolku, yleissuunnitelma

Työselostus

Urakkarajakartta

Asemapiirustus, paaluväli 0-230

Asemapiirustus, paaluväli 230-560

Kauniaisten reittiosuus, kustannuslaskelma

Espoon reittiosuus, kustannuslaskelma

 

Jakelu:

Kaupunginhallitus

 

 

KH 09.10.2023 § 162  

 

89/02.02.00.01/2023  

 

Kaupunginjohtaja Christoffer Masar:

 

Kaupunginhallitus päättää esittää edelleen kaupunginvaltuustolle 65 000 euron lisämäärärahan myöntämistä hankkeen kustannuksiin vuodelle 2023.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Liitteet:

Sopimus kustannusten jaosta Espoon ja Kauniaisten kesken

 

Oheismateriaali:

Kirskupellonpolku, yleissuunnitelma

Työselostus

Urakkarajakartta

Asemapiirustus, paaluväli 0-230

Asemapiirustus, paaluväli 230-560

Kauniaisten reittiosuus, kustannuslaskelma

Espoon reittiosuus, kustannuslaskelma