Dynasty informationsservice Sökning RSS Grankulla stad

RSS-länk

Mötesärende:
https://kauniainen10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://kauniainen10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Protokoll 15.01.2024/Paragraf 4



Kauniaisten järjestöyhteistyön linjaukset

 

HYVA 13.12.2023 § 74 

 

 

 

Lisätiedot:

hyvinvointikoordinaattori Taru Ikäheimonen, puh. 040 663 5431

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla (Kuntalaki 1 §). Kunta ei kuitenkaan ole tehtävässään yksin. Asukkaiden hyvinvointi ja hyvinvoinnin vahvistamisen edellytykset rakentuvat yhteistyössä eri toimijoiden ja yksilön itsensä kanssa.

 

Kauniaisten kaupunkistrategian valtuustokauden 2021–2025 tavoitteena on edistää kauniaislaisten hyvinvointia ja edistää osallisuutta. Yksi keskeisimmistä kumppaneista asukkaiden hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisessä on 3. sektorin toimijat: järjestöt, yhdistykset ja seurat. Kauniaisissa toimii noin 160 järjestöä, yhdistystä ja seuraa. Näistä noin kolmasosa on antanut tietonsa kunnan yhdistysverkostoon. Järjestöt, yhdistykset ja seurat edistävät toiminnassaan asukkaiden osallisuutta ja yhteisöllisyyttä, mahdollistavat harrastus-ja vapaaehtoistoimintaa, tuottavat erilaisia palveluita ja edistävät asukkaiden terveyttä, hyvinvointia ja työllisyyttä.

 

Kauniaisten kaupunki ja alueella toimivat 3. sektorin toimijat tekevät yhteistyötä monella saralla monin eri tavoin. Kunnan ja 3. sektorin toimijoiden yhteistyöfoorumina toimii mm. järjestöfoorumi, jonka koollekutsujana kunta toimii. Foorumi kokoontuu vähintään kerran vuodessa rakentamaan kunnan ja 3. sektorin toimijoiden yhteistyötä. Järjestöfoorumin lisäksi Kauniaisissa järjestetään säännöllisiä yhteistyötapaamisia kaupungin liikuntapalveluiden sekä urheilu- ja liikuntaseurojen kanssa. Kauniaisten kaupunki tiivisti syksyllä 2022 järjestöyhteistyön koordinointia ja perusti järjestöverkoston. Järjestöverkoston kautta viestitään järjestöille tarkoitetuista koulutuksista, yhteistyömahdollisuuksista, avustuksista jne. Järjestöverkostoa ylläpitää hyvinvointikoordinaattori.

 

Kauniaisissa on myös toteutettu järjestökysely sekä työskennelty yhdessä kyselyssä nimettyjen kehittämiskohteiden parissa Järjestöfoorumissa. Kauniaisissa toimivat järjestöt nimesivät toiminnan haasteiksi toimintatiloihin liittyvät vaikeudet, aktiivisten toimijoiden löytämisen, jäsenmäärän lisäämiseen ja jäsenhankintaan liittyvät haasteet. Myös taloudelliset resurssit ovat useissa yhdistyksissä riittämättömät.

 

Järjestöyhteistyön linjaukset ja sen tavoitteet

 

Kauniaisissa tunnistettiin myös tarve laatia pidemmän tähtäimen linjaukset kunnan ja 3. sektorin toimijoiden kumppanuudelle. Kaupunkistrategian tavoitteena on ollut laatia ja viedä käytäntöön järjestöyhteistyön linjaukset. Tavoitteena on ollut myös tukea kehittämisverkostojen ja järjestöjen yhteistyötä sekä vuoropuhelua. Järjestöyhteistyön linjausten laadinta käynnistyi jo vuoden 2022 aikana.

 

Järjestöyhteistyön linjausten yhtenä tavoitteena on lisätä tietoisuutta järjestöjen rooleista paikallisina toimijoina ja vaikuttajina. Linjaus asettaa toimenpiteitä järjestöjen esittämiin tukitarpeisiin esim. koulutusten lisäämiseen, järjestöjen vahvuuksien vahvistamiseen sekä antaa työkaluja järjestöjen tunnistamiin heikkouksiin kuten yhteistyön puutteeseen eri toimijoiden välillä.

 

Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) tietokannassa on Kauniaisen kotipaikkakunnaksi ilmoittanut noin 160 rekisteröityä yhdistystä. Kauniaisten omassa järjestöverkostossa on noin 50 yhdistystä, jotka on luokiteltu kansanterveysyhdistyksiin, eläkeläisyhdistyksiin, koti- ja kouluyhdistyksiin,  kulttuurijärjestöihin, liikunta- ja urheiluseuroihin, mielenterveysyhdistyksiin, nuorisoyhdistyksiin, poliittisiin yhdistyksiin ja yrittäjäyhdistyksiin.

 

Järjestöyhteistyön linjaukset toimivat työkaluna järjestöjen toimintaedellytysten vahvistamiseksi ja yhteistyön edistämiseksi sekä monitahoisen osallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi.

 

Järjestöyhteistyön linjausten valmistelu

 

Järjestöyhteistyön linjausta on valmisteltu syksyn 2022 ja vuoden 2023 aikana yhteistyössä järjestöjen ja HyTe ry:n kanssa. Asian tiimoilta järjestettiin myös työpaja syksyllä 2023. Yhteistyön linjauksessa on hyödynnetty myös järjestökyselystä saatuja vastauksia. Yhteistyön linjauksia on saanut kommentoida lisäksi sähköisesti.

 

Sivistystoimenjohtaja Mikael Flemmich:

 

Hyvinvointivaliokunta merkitsee järjestöyhteistyön linjaukset tiedoksi ja edelleen kaupunginhallitukseen hyväksyttäväksi.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Liitteet:

Kauniaisten järjestöyhteistyön linjaukset

 

Jakelu:

Kaupunginhallitus

 

 

KH 15.01.2024 § 4  

 

623/00.01.02.02/2023  

 

Kaupunginjohtaja Christoffer Masar:

 

Kaupunginhallitus hyväksyy järjestöyhteistyön linjaukset.

……….

 

Keskustelun aluksi va. hyvinvointikoordinaattori Laura Salomaa selosti asiaa.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Liitteet:

Kauniaisten järjestöyhteistyön linjaukset