Dynasty informationsservice Sökning RSS Grankulla stad

RSS-länk

Mötesärende:
https://kauniainen10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://kauniainen10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Protokoll 16.04.2024/Paragraf 8



Etätyöohje

 

HJ 16.04.2024 § 8  

 

566/00.01.01.03/2022  

 

Lisätiedot:

henkilöstöjohtaja Maari Valli puh. 040 670 8856

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Paikkasidonnainen ja monipaikkainen työ ovat kaupungilla samanarvoisia työtapoja. Uudistuvassa työelämässä ja työympäristöissä työnteon tapojen yhdistäminen perustuu kaupungin erilaisiin työtehtäviin. Mahdollisuus tehdä työtä monipaikkaisesti sekä sovittaa joustavasti työ ja yksityiselämä yhteen edistävät kaupungin uudistumista ja parantavat kilpailukykyä työnantajana.  Kaupunki tavoittelee monipaikkaisen työn edistämisellä resurssien kestävää käyttöä, kustannusten ja matkustuksen vähentymistä.

 

Kaupungilla työyhteisöjä uudistetaan yhteistyössä henkilöstön kanssa monimuotoisen työnteon ehdoin ja edistetään työtehtävien hoitamista monipaikkaisesti, kun se on kaupungin ja työtehtävien kannalta mahdollista. Työntekijän siirtyminen kokonaan etätyöhön ei ole kaupungin työtehtävien kannalta tarkoituksenmukaista.

 

Etätyö on työtä, jota tehdään joko kotona tai muussa työnantajan kanssa sovitussa paikassa varsinaisen työpaikan ulkopuolella. Kuntatyössä osa työtehtävistä vaatii fyysistä läsnäoloa työpisteellä ja tästä syystä etätyö ei ole mahdollista kaikissa tehtävissä. Etätyön tekemisen edellytyksenä on, että esihenkilö arvioi työn tekemisen etätyönä mahdolliseksi huomioiden työyksikön työtehtävät sekä asiakaspalvelun vaatimukset.

 

Uusittu etätyöohje on liitteenä.

 

Henkilöstöjohtaja Maari Valli:

 

Henkilöstöjaosto hyväksyy uusitun etätyöohjeen.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Liitteet:

Etätyöohje