Dynasty informationsservice Sökning RSS Grankulla stad

RSS-länk

Mötesärende:
https://kauniainen10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://kauniainen10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Protokoll 23.10.2023/Paragraf 50



Valiokuntien ja yleishallinnon vastineet vuoden 2022 arviointikertomuksen suosituksiin

 

KV 23.10.2023 § 50  

 

209/00.03.00/2023  

 

Lisätiedot:

talousjohtaja Mikael Boström, puh. 050 377 1228

hallinnon ja viestinnän suunnittelija Lilian Andergård-Stenstrand, puh. 050 411 0202

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastusvaliokunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet toteutuneet kunnassa ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastusvaliokunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa arvioinnin tulokset esitetään. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.

 

Tarkastusvaliokunta on 24.5.2023 § 23 hyväksynyt ja allekirjoittanut tarkastusvaliokunnan arviointikertomuksen vuodelta 2022 ja päättänyt saattaa sen kaupunginvaltuustolle tiedoksi. Valtuusto käsitteli 19.6.2023 § 31 arviointikertomuksen vuodelta 2022.

 

Tarkastusvaliokunnan hyväksymä arviointikertomus löytyy oheisen linkin alta (KV 19.6.2023 § 31):

https://kauniainen10fi.oncloudos.com/kokous/2023378-3-27858.PDF

 

Valiokuntien ja yleishallinnon kootut selvitykset ja toimenpiteet arviointikertomuksessa esitettyihin huomioihin ja suosituksiin on liitteenä.

 

Kaupunginhallitus:

 

Valtuusto merkitsee tiedokseen tarkastusvaliokunnalle saatettavan, liitteenä olevan yhteenvedon vuoden 2022 arviointikertomuksen suosituksiin annetuista vastineista.

 

Päätös:

Merkittiin tiedoksi.

 

Liitteet:

Yhteenveto valiokuntien ja yleishallinnon selvityksistä ja toimenpiteistä