Dynasty informationsservice Sökning RSS Grankulla stad

RSS-länk

Mötesärende:
https://kauniainen10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://kauniainen10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Protokoll 23.10.2023/Paragraf 53



Kasavuoren koulukeskus, hallintotilojen talotekniikan ajanmukaistaminen, hankesuunnitelma

 

KV 23.10.2023 § 53  

 

438/10.03.02.00/2023  

 

Lisätiedot:

tilakeskuksen projekti-insinööri Aleksi Meuronen, puh. 040 668 3202

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Hankkeen lähtökohtana on rakennukselle laadittu kuntoarvio 27.8.2021. Hankkeen suunnittelu sisältyy kuluvan vuoden investointiohjelmaan.

 

Kasavuoren koulukeskuksen hallintotilojen talotekniikka on jäänyt aikaisempien saneeraushankkeiden ulkopuolelle. Tämän hankesuunnitelman tavoitteena on tuoda hallintotilojen talotekniikka nykyistä tarvetta vastaavalle tasolle. Hankkeen luonne on tekninen, eikä sille ole täten tehty käyttäjän tarveselvitystä.

 

Hankkeen valmistelussa on huomioitu kuntoarviossa nousseet saneeraustarpeet, sekä käyttäjiltä saadut toiveet ja heidän esittämät pienet tilamuutokset.

 

Käyttäjän edustajina hankkeen ohjausryhmässä hankesuunnitteluvaiheessa toimineet opetuspäällikkö ja koulujen rehtorit ovat olleet tiiviisti mukana tilasuunnittelussa ja hankesuunnitelman laadinnassa.

 

Talotekniikkasuunnittelijat ovat laatineet talotekniikan korjauksesta hankesuunnitelman, joiden tavoitteet perustuvat kuntoarviossa esitettyihin talotekniikan korjaustarpeisiin.

 

Hankesuunnitelmavaiheen tuloksena ovat liitteinä olevat LVIAS- hankesuunnitelmat ja luonnospiirustukset.

 

Tavoiteaikataulussa hankkeen kestoksi on arvioitu, suunnittelu (3 kk) ja rakentaminen (6 kk), yhteensä 9 kk, lisäksi on huomioitava kaupungin päätöksentekoprosessien sekä rakennusluvan vaikutukset aikatauluun. Hanke jatkuu luonnossuunnittelulla vuonna 2023 ja toteutusta esitetään vuodelle 2024.

 

Hankesuunnitelmassa esitetyn tavoitehintalaskelman mukaan hankkeen ennakoidut kokonaiskustannukset ovat 500 000 euroa (alv 0).

 

Rakennuttaminen, suunnittelu ja valvonta 80 000 

Rakennustekniset työt  300 000 

LVIAS-työt   62 000 

Hankevaraus 13 %  58 000 

 

Tavoitehintalaskelma pohjautuu hankesuunnitelmavaiheessa valittuihin suunnitteluratkaisuihin, joissa on tavoitteena tilojen ja niissä olevan talotekniikan nykyaikaistaminen. Toteutussuunnitteluvaiheessa pyritään myös löytämään ratkaisuja, jotka pienentävät hankkeen kokonaiskustannuksia.

 

Hankkeen toteutuksen investointimäärärahat käsitellään syksyllä 2023, talousarviokäsittelyn yhteydessä.

 

Toteutussuunnittelun aikana laaditaan tarkempi kustannusselvitys ja rakennusosa-arvio. Lopullisesti määrärahatarve tarkentuu kevään 2024 aikana urakkakilpailutuksen myötä.

 

Valiokunnan, kaupunginhallituksen sekä kaupunginvaltuuston käsittelyjen jälkeen hankesuunnitelman pohjalta tehtävä investointipäätös ajoittunee loppuvuoteen 2023. Talonrakennushankkeiden ohjeellinen aikatauluarvio sekä kaupungin oma päätösprosessi huomioiden kohteen vastaanotto ajoittuu täten syksylle 2024. Lisäksi tulee huomioida käyttäjähallintokunnan toimenpiteet ennen käyttöönottoa (muutto, kalustaminen yms.). Edellä mainitut asiat huomioiden ovat saneeratut hallintotilat käyttöönottokunnossa loppuvuodesta 2024. Hanke on viety tiedoksiantona myös käyttäjävaliokunnalle.

 

Kaupunginhallitus:

 

Valtuusto päättää hyväksyä esityslistan liitteenä olevan Kasavuoren koulukeskuksen hallintotilojen ajanmukaistamisen hankesuunnitelman ja vahvistaa hankesuunnitteluvaiheen tavoitehinnan 500 000 euroksi (alv 0).

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Liitteet:

LVIAS-hankesuunnitelmat

Luonnospiirustukset