Dynasty informationsservice Sökning RSS Grankulla stad

RSS-länk

Mötesärende:
https://kauniainen10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://kauniainen10se.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointivaliokunta
Protokoll 13.03.2024/Paragraf 12


Pujottelurinne, Lastenmaa-hanke
Huolto-/pelastustie & sähköistäminen ja vesiputki

Pujottelurinteen Lastenmaa

 

HYVA 30.08.2023 § 48 

 

 

 

Lisätiedot:

liikuntapäällikkö Tero Kuivalainen, puh. 050 380 7687

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kauniaisissa toimiva alppihiihdon erikoisseura GrIFK Alpine on lähestynyt Kauniaisten liikuntapalveluita ja esittänyt huolensa nykyisen lastenrinteen turvallisuudesta ja siitä, kuinka se ei vastaa harrastajien eikä toimintaa järjestävän seuran tarpeita. Epäkohtiin pyritään vastaamaan uudella Lastenmaa-hankkeella, mikä ilmenee yhdistyksen toimittamasta liitteestä.

 

Alla Yhdistyksen näkemys nykytilanteesta, sekä tavoitellusta tilanteesta hankkeen eri vaiheet mukaan lukien.

 

Nykytilanne

 

GrIFK Alpine on Suomen suurin lapsia ja nuoria alppilajien pariin tutustuttava seura. Vuosittain seuran järjestämän hiihtokoulun kautta lähes tuhat uutta harrastajaa löytää uuden harrastusmuodon. Kilpa-alppihiihdon kasvattajaseurana GrIFK Alpinella on merkittävä rooli alppihiihdon valmennusjärjestelmässä.

 

Nykyinen lastenrinne sijaitsee alhaalta katsottuna Granibackenin alaosan vasemmassa laidassa. Rinne on rajattu erillisellä aidalla varsinaisesta rinteestä. Rinne on leveydeltään n. 9 metriä ja pituudeltaan n. 45 metriä. Rinteessä on käytössä vanha naruhissi.

 

Rinteen alaosassa lastenrinne ja varsinainen rinne yhdistyvät, mikä tekee kohtaamispaikasta vaarallisen. Huoltajat ovat usein lastensa kanssa rinteessä ilman suksia, auttamassa ja nostamassa pieniä lapsia, kun he harjoittelevat ensikäännöksiään. Lastenrinne on profiililtaan myös lapsille haastava, sillä rinne viettää hissin suuntaan ja lapset ajautuvat törmäystilanteisiin.

 

Hiihtokoulussa ja oma-aloitteisesti Kauniaisten pujottelurinteellä aloittaa vuosittain satoja lapsia, joille ensimmäinen harjoittelupaikka on nimenomaan lastenrinne. Rinteessä harjoitellaan suksien hallintaa ja taituruutta, ensikäännöksiä ja hissin käyttöä. Nykyinen lastenrinne ei vastaa harrastajien eikä toimintaa järjestävän seuran tarpeita.

 

Tavoiteltu tilanne

 

Lähtökohtaisesti lastenrinteen tulee olla turvallinen, helppokäyttöinen sekä viihtyisä. Näihin tarpeisiin pyritään vastaamaan uudella Lastenmaa-hankkeella, mikä on suunnitelturakennettavaksi metsässä olevan pulkkamäen yhteyteen.

 

Uuden alueen tavoitteena on tarjota monipuolista toimintaa lapsille perheineen sekä vastata entistä paremmin hiihtokoulun tarpeisiin, mikä puolestaan parantaisi seuran omavaraisuutta sekä elinvoimaisuutta.

 

Hanke on tarkoitus toteuttaa kolmivaiheisena ja näiden pääpiirteet eriteltyinä alla.

 

Vaihe 1. Lastenrinne I

 

Lastenrinne rakennetaan metsässä olevan pulkkamäen alaosaan, minne myös naruhissi tullaan sijoittamaan. Lastenmaa-hankkeen edetessä naruhissi on tavoite korvata mattohissillä.

 

Lastenrinne rakennetaan jo valmiiksi raivattuun pulkkamäkeen, joten suuria toimenpiteitä ei tarvita. Raivaustyöt rajoittuvat risukon poistoon ja yhden vahingoittuneen puun kaatamiseen.

 

Pulkkamäki erotetaan turvallisesti lasten rinteestä maapenkereellä. GrIFK Alpine r.f. voisi jatkossa huolehtia myös pulkkamäestä. Tämä tarkoittaa nykyisen rinteen kunnostamisen lisäksi myös lumetusta, mikä puolestaan lisäisi mäen käyttöastetta.

 

Alustava kustannusarvio 1. vaiheelle on 10 350 euroa. GrIFK Alpine r.f. toivoo kaupungin osallistuvan kohtuullisessa määrin kustannuksiin.

 

Vaihe 2. Lastenrinne II + rengasmäki

 

Toisen vaiheen tavoitteena on lisätä rinnetilaa aloittelijoiden tarpeisiin sekä monipuolistaa talviaktiviteettien tarjontaa. Lastenrinne rakennetaan pulkkamäen yläosaan ja viereen uusi rengasmäki, mihin myös pulkkailijat siirtyvät. Rengasmäki sovitetaan maastossa valmiiksi olevaan aukkoon ja se mukailee rinteen luontaisia muotoja.

 

Alustava kustannusarvio on 12 500 euroa maatöiden ja rengasmäen osalta. Tavoitteena on myös saada toiselle lastenrinteelle mattohissi, minkä kulut ovat arviolta 45 000 euroa. Mikäli taloudellisista syistä uutta mattohissiä ei saada heti 2. vaiheen valmistumisen yhteyteen, GrIFK Alpine r.f.:llä on yksi käyttämätön naruhissi, mitä pystytään hyödyntämään tarpeen tullen.

 

Toinen vaihe on tarkoitus rahoittaa seuran tulorahoituksella, yhteistyökumppanirahoituksella, sekä julkisesti haettavalla rahoituksella. GrIFK Alpine r.f. toivoo kaupungin osallistuvan kohtuullisessa määrin kustannuksiin.

 

Vaihe 3. Lastenrinne III + siirtymäsilta

 

Hankkeen kolmannen vaiheen tavoitteena on rakentaa kolmas aloittelijoiden tarpeisiin soveltuva rinne ja liittää samalla Lastenmaa muuhun rinnealueeseen. Lastenmaan liittäminen muuhun rinnealueeseen helpottaa Lastenmaan huoltoa, sekä lisää turvallisuutta, sillä rinnekoneen ei tarvitse poistua rinnealueelta.

 

Vaiheen suurin toimenpide on sillan rakentaminen, mikä olisi mitoitettu rinnekoneen ylitykseen.

 

Alustava kustannusarvio 3. vaiheelle on vielä avoinna siirtymäsillan osalta. Maansiirtotöiden kulut ovat arviolta 7 500 euroa ja toisen mattohissin kulut 45 000 euroa.

 

Mikäli taloudellisista syistä uutta mattohissiä ei saada heti 3. vaiheen valmistumisen yhteyteen, 3. vaihe toimisi siirtymänä rinteiden välillä.

 

Kolmas vaihe on tarkoitus rahoittaa seuran tulorahoituksella, yhteistyökumppanirahoituksella, sekä julkisesti haettavalla rahoituksella. GrIFK Alpine r.f. toivoo kaupungin osallistuvan kohtuullisessa määrin kustannuksiin.

 

Hanke kaupungin näkökulmasta katsottuna

 

Liikuntapalvelut ja GrIFK Alpine r.f. ovat viimeisen vuoden aikana, yhdessä miettineet ratkaisua lastenrinteen turvallisuuden ja toimivuuden parantamiseksi.

 

Kaupungin edunmukainen tahtotila on ratkaisun löytäminen, millä kaupungin ei tarvitse suurilla summilla toistuvin väliajoin rahoittaa yhdistyksen toimintaa. Toisaalta, jos toimintaa ja aluetta ei kehitetä, yhdistys tulee jatkossakin olemaan riippuvainen kaupungin tuesta. Kaupunki on viimeisten kolmen vuoden aikana tukenut seuraa n. 95 000 euron edestä (KH 02.11.2020 § 197, KV 16.11.2020 § 48, KH 15.08.2022 § 113).

 

Hiihtokoulu on GrIFK Alpinen merkittävin tulonlähde, minkä takia lastenrinteen toiminnan kehittäminen on merkittävässä roolissa yhdistyksen omavaraisuuden kannalta. Lastenmaa-hankkeen myötä turvallisuus ja viihtyvyys paranevat merkittävästi, lisäten samalla talviaktiviteettien määrää Kauniaisissa, minkä johdosta Lastenmaa-hankkeen edistäminen on suotuisaa.

 

Hankkeen jatko

 

Hanke kokonaisuudessaan (kaikki kolme vaihetta) tarvitsevat maankäytöllisen tarkastelun, todennäköisesti asemakaavamuutoksen. Alue on osoitettu voimassa olevassa asemakaavassa urheilu- ja virkistyspalveluiden alueeksi (VU). Todettakoon, että nykyinen laskettelurinne on osoitettu voimassa olevassa asemakaavassa ohjeelliseksi laskettelurinteeksi (lr). Nyt esitetyllä alueella ei ole ko. lr-merkintää.  Lisäksi voimassa olevassa asemakaavassa suunnittelualueella sijaitsee ohjeellinen ulkoilupolku. Kaupunginhallitus päättää mahdollisesta asemakaavamuutoksen käynnistämisestä, mutta hyvinvointivaliokunnan myönteinen suhtautuminen on edellytyksenä tälle.

 

Myös liikuntalaki velvoittaa kuulemaan kuntalaisia liikuntaa koskevissa keskeisissä päätöksissä. Suunnitelluille toimenpiteille tarvitaan ainakin maisematyölupa ja isommille rakennelmille mahdollisesti myös rakennusvalvonnan lupa.

 

Toiminnan laajentuessa, myös voimassa oleva sopimus kaupungin ja GrIFK Alpine r.f.:n välillä tulee tarkastaa mm. vastuunjaon ja käyttöoikeusalueen osalta. Tämänhetkinen sopimus on määräaikaisesti voimassa 31.12.2024 saakka.

 

Hankkeeseen saattaa kohdistua vielä muita selvityksiä, mitä ei ole kirjattu tässä ja saattavat näin ollen pitkittää hankkeen käynnistämistä. Tässä vaiheessa voidaan kuitenkin jo todeta, että seuran toivoma aikataulu ei tule toteutumaan.

 

Hanketta edistetään ja liikuntapalvelut selvittää yhteistyössä muiden toimialojen kesken vaadittavat edellytykset hankkeen toteutumiselle ja aikataulutukselle.

 

Sivistystoimenjohtaja Mikael Flemmich:

 

Hyvinvointivaliokunta pitää pujottelurinteen Lastenmaa-hanketta hyvänä ja puoltaa hankkeen edistämistä.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Liitteet:

Pujottelurinne, Lastenmaa-hanke

 

 

HYVA 13.03.2024 § 12  

 

424/12.04.04/2023  

 

Lastenmaa-hanketta on edistetty yhteistyössä muiden toimialojen kanssa. Alueesta on tarkoitus laatia maanvuokrasopimus GrIFK Alpine r.f.:n ja kaupungin kesken. Arvioitu aikataulu on, että yhdyskuntavaliokunta käsittelee maanvuokrasopimusasiaa 19.3.2024 kokouksessaan ja edelleen kaupunginhallitus, mikäli sopimuksen sisältö näin edellyttää. Maanvuokrasopimus allekirjoitetaan maatöiden valmistuttua, arviolta loppukesästä, jolloin hankkeen 1. vaihe valmistuu ennen tulevaa laskettelukautta.

 

Kuntalaisia on kuultu hankkeesta kaupungin kotisivuilla toteutetun kyselyn kautta aikavälillä 12.-26.2.2024. Kysely esitettiin kattavasti suunnitelmineen ja kyselyssä oli mahdollisuus vastata seuraaviin kohtiin:

 

  1. Pidätkö Lastenmaa-hanketta hyvänä ideana?
  2. Sana on vapaa – perustele vastauksesi

 

Vastausten määrä oli yhteensä 173 kpl. Ensimmäinen kysymys oli monivalintakysymys ja vastausten vaihtoehdot olivat: kyllä, en, en osaa sanoa. Enemmistö (94,8 %) kyselyyn vastanneista piti lastenmaa-hanketta hyvänä ideana, 2,9 % ei pitänyt hanketta hyvänä ideana ja 2,3 % ei osannut sanoa.

 

Avoimessa kysymyksessä perusteluita annettiin yhteensä 114 kpl. Kyllä-vastanneiden kesken (106 kpl) perustelut hankkeen tarpeellisuudesta painottuvat enimmäkseen seuraaviin aiheisiin:

 

  1. rinteen kehittämisen kautta saadaan paremmat puitteet
  2. turvallisuus parantuu
  3. tilan puutteen helpottuminen

 

En-vastanneiden kesken (4 kpl) esille nostettiin, ettei pulkkamäkeä tulisi lyhentää nykyisestään, tärkeämpiä investointikohteita löytyy ja tämän lisäksi rinteelle toivottiin enemmän panostusta 6–15-vuotiaille käyttäjille.

 

En osaa sanoa -vastanneiden kesken (4 kpl) hanketta pidettiin pääosin hyvänä ideana, mutta samalla toivottiin parkkialueen, eli temppualueen kehittämistä.

 

Vuoden 2023 loppukesästä naapureita kuultiin hankkeesta, mutta kuuleminen toteutetaan uudelleen pienen päivityksen myötä huolto-/pelastustien osalta (oheismateriaali). Parkkipaikalta on tarkoitus päästä kulkuneuvolla suoraan rinteelle helpottaakseen maanmuokkausta ja huoltotöitä. Samalla mahdollistetaan pelastusajoneuvon pääsy rinteelle myös ala-asemalta. Pelastustiestä on konsultoitu pelastusviranomaista. Huoltotie tekee turvallisemmaksi alueen, sillä tämän myötä rinnekonetta ei tarvitse ajaa kävelytien kautta rinteelle.

 

Hankkeesta tiedotetaan vielä 28.3.2024 ilmestyvässä Kaunis Grani -lehdessä. Kuulemisten myötä voimme todeta, että enemmistö kyselyyn vastanneista kuntalaisista pitää hanketta hyvänä ja tahtoo sen edistyvän.

 

Sivistystoimenjohtaja Mikael Flemmich:

 

Hyvinvointivaliokunta merkitsee asian tiedoksi ja lähettää kyselyn tulokset yhdyskuntatoimelle tiedoksi.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Oheismateriaali:

Huolto-/pelastustie & sähköistäminen ja vesiputki

 

Jakelu:

Yhdyskuntatoimi